Lokakuun kuvanosto: Luonteva esiintyminen pönkittää presidentillistä brändiä
Syksyinen päivä oli aurinkoinen. Lehtikuvan kuvaaja Markku Ulander oli saapunut Kesärantaan taltioimaan pääministeri Juha Sipilän ja EU:n ulkosuhteista vastaavan korkean edustajan Federica Mogherinin tapaamista.
Hyvissä ajoin liikkeellä ollut Ulander ei päässyt heti sisään pääministerin virka-asunnon portista, joten hän päätti odotellessaan kuvata ruskan kirjomaa maisemaa. Hän halusi kuitenkin kuviin myös ihmisen ja kohta sopiva kohde saapuikin näköpiiriin harmaassa hupparissa ja aurinkolasit silmillään, pienehkön koiran vetämänä.
.
Ulander nappasi kuvansa ja vaihtoi muutaman sanan koiramiehen kanssa. Lyhyen kohtaamisen jälkeen presidentti Sauli Niinistö ja Lennu-koira jatkoivat matkaansa, ja Ulanderkin pääsi pian töihinsä.
Pompöösit puitteet puuttuvat
Lokakuussa Lehtikuvan kuvaajat nappasivat presidentistä kuvia myös muissa epämuodollisissa yhteyksissä. Kuun alkupuolella Niinistö istuskeli rento irtotakki yllään auditorion portailla Turun kirjamessuilla. Alle viikko Kesärannan kohtaamisen jälkeen hänet ikuistettiin kannustamassa miesten jalkapallomaajoukkuetta voittoon muiden huivikaulojen joukossa Tampereella.
.
Suomessa on totuttu siihen, että presidentit liikkuvat kansan parissa ilman turvamiesarmeijaa. Näin syntyy vaikutelma spontaaneista kohtaamisista, sanoo Unto Hämäläinen. Viime vuoden alkupuolella eläköitynyt kokenut politiikan toimittaja muistelee, että aikoina entisinä henkilösuojaus oli kevyempää myös suurvaltojen päämiesten kohdalla.
”Olin syksyllä 1989 selostamassa (Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin) Mihail Gorbatshovin Suomen-vierailua. Hän liikuskeli helsinkiläisten ja oululaisten keskuudessa vain muutaman turvamiehen saattamana. Ero (presidentti Vladimir) Putinin taannoisiin Suomen-vierailuihin on valtava.”
.
Kuvaajan näkökulmasta katsottuna mahtipontisuudesta tinkiminen voi kääntyä itseään vastaan. Markku Ulander kokee, että Suomessa presidentin virallisia kuvauksia ei aina suunnitella parhaalla tavalla.
”Presidentin vieras saattaa joutua kuvaushetkellä olemaan kuvaajiin nähden melkein selin ja kuvaukseen ei anneta tarpeeksi aikaa. Ovathan kuvaajat ja kamerat nopeita, mutta joskus tuntuu, että ei ole tarpeeksi mietitty millainen kuva tilanteesta syntyy.”
Hurmureita ja kameran karttajia
Unto Hämäläisen mukaan Suomen viimeisimmät presidentit ovat suhtautuneet hyvin eri tavoin esiintymiseen ja kuvatuksi tulemiseen.
”Urho Kekkosta kamera rakasti ja hän nautti esillä olosta. Hän osasi tilannepukeutumisen ja etsi oikeat kuvakulmat. Mauno Koivisto oli ulkonäöltään ja hurmurina Kekkosen luokkaa, mutta ei nauttinut esiintymisestä yhtä paljon kuin edeltäjänsä.”
.
Martti Ahtisaarta ja Tarja Halosta taas yhdisti Hämäläisen mukaan yhteinen ongelma.
”He eivät oikeasti viihdy kuvan maailmassa, ja se kyllä näkyy. Parhaat kuvat heistä syntyvät, kun he hetkiseksi unohtavat kuvaajan olemassaolon.”
”Niinistökin poti ennen kuvaajakammoa, mutta hän on presidenttikaudellaan vapautunut siitä.”
Kuvakerronta on vallankäyttöä
Hämäläinen näkee, että presidentit Koivisto ja Niinistö ovat monessa suhteessa samanlaisia – myös siinä, että heidän tapansa rakentaa julkikuvaansa ei vaikuta järin tietoiselta vaan vaistonvaraiselta.
”Tietysti se on silloin paljon vaikuttavampaa kuin mietitty ja opeteltu imagonrakennus.”
.
Viime vuosina presidentillisistä kuvista on sukeutunut ilmiöitä useaan otteeseen. Presidenttiparin Lennu-koira keräsi maailmanlaajuista huomiota, kun ilmeikäs bostoninterrieri oli Mäntyniemessä mukana vastaanottamassa perinteisiä joulutervehdyksiä vuonna 2016.
Kotimaassa suurta huomiota herätti Niinistön elokuun lopulla julkaisema kuva, jossa hänen sylissään istuvat sekä Aaro-vauva että Lennu. Jo aiemmin kesällä Lehtikuvan Jussi Nukarin vuonna 2013 ottama bond-henkinen kuva Niinistöstä turvamiehineen oli innostanut meemien tekijöitä.
.
Presidentti ei pääse kameroita karkuun, mutta taitava vallankäyttäjä valjastaa kuvakerronnan palvelemaan omia tarkoituksiaan. Visuaalinen ilme on osa presidentin brändin rakentamista ja ylläpitoa, Hämäläinen summaa.
”Siihen on pakko panostaa, jos aikoo pysyä äänestäjien suosiossa ja vallassa.”
Myös edellisessä Kuukauden kuvanosto -sarjan kirjoituksessa liikuttiin vallan saleissa
Kumppaniesittelyssä Namia: ”Koneoppiminen muuttaa yhtä lailla journalistien ja ohjelmoijien työtä”
Tässä sarjassa esitellään eri tahoja, joiden kanssa Suomen Tietotoimisto tekee yhteistyötä. Sarjan ensimmäisessä osassa ääneen pääsee uutistoimiston pitkäaikaisen kehityskumppanin, ohjelmistoyhtiö Namian toimitusjohtaja Niko Myllynen.
.
Valmiita uutisia kirjoittavia tietokoneohjelmia ja algoritmeja sekä toimitustyön rutiinivaiheita sujuvoittavia työkaluja. Tämäntyyppiset innovaatiot ovat jo arkea monissa toimituksissa, ja uusia kehitetään koko ajan.
Mediataloissa kannattaisi kuitenkin pitää mielessä, että uusi teknologia ei tarkoita vain työkalujen kehittämistä, vaan tarjoaa mahdollisuuksia liiketoimintamallien päivittämiseen, sanoo ohjelmistoyhtiö Namian toimitusjohtaja Niko Myllynen.
”Sen sijaan että mietittäisiin vain yksittäisen journalistin työn automatisoimista, pitäisi pohtia myös kokonaisuutena sitä, miten sisältöjä jatkossa tuotetaan ja kulutetaan.”
Myllysen mukaan tekoäly ja koneoppiminen antavat eväät toimialan murrosvaiheen ylittämiseen, mutta vain siinä tapauksessa, että muutokseen herätään riittävän aikaisin.
STT-yhteistyöllä työkaluja asiakasmedioille
Suomen Tietotoimisto ja Namia ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään. Yhteisiä projekteja ovat esimerkiksi rikos- ja oikeusprosessien seurantaan tarkoitettu STT Vainu sekä STT Tarkkailija, jonka avulla seurataan uutisten läpimenoa asiakasmedioissa. Viime aikoina työn alla on ollut uutena hankkeena verkkosivujen seurantaan tarkoitettu STT Pikkulintu, jota esitellään pian Mediapäivä 2018 -tapahtumassa.
Myllysen mukaan Namian perustajilla oli jo entuudestaan paljon kokemusta media-alalta, ja kertyneiden kokemusten ja vahvuuksien myötä yritys päätti keskittyä tälle toimialalle. Siitäkin huolimatta, että perinteisten mediatoimijoiden tiedettiin painivan monien haasteiden kanssa.
.
”Tiedostimme, että media on murroksessa ja tällä markkinalla kukkaron nyörit pysyvät aika visusti kiinni ja investoinnit ovat hyvin harkittuja. Toisaalta näimme isona mahdollisuutena sen, jos voisimme auttaa mediaa murroksesta yli, koska kovin monia sellaisia toimijoita ei ole olemassa.”
Vastaavasti myös STT haluaa olla suomalaisille medioille keskeinen murrosvaiheen kumppani, sanoo liiketoimintapäällikkö Pihla Lehmusjoki.
”Uutistoimiston roolina on tukea kansallista mediakenttää. On luontevaa, että me kehitämme sellaisia ratkaisuja, jotka hyödyttävät tasapuolisesti erilaisia ja erikokoisia mediayhtiöitä.”
Lue lisää siitä, miksi STT panostaa tekoälyn kehittämiseen
Vaikka globaalit teknologiajätit toimivat kehityksen vetureina, pienille ohjelmistoyhtiöille riittää elintilaa, Myllynen sanoo.
”Me emme ole se taho, joka kehittää kaikkein uusimpia teknologioita, mutta toisaalta pystymme pienenä toimijana ketterästi ja nopeasti omaksumaan ne teknologiat ja soveltamaan niitä asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin.”
Arkkitehtejä vai muurareita?
Pitkän aikavälin näkymä on se, että journalistien ammatillinen rooli ja työnkuva muuttuvat ratkaisevasti, Myllynen uskoo.
”Sen sijaan, että toimittajat etsisivät uutisaiheita ja kirjoittaisivat niitä manuaalisesti, he kouluttavat koneita tekemään sitä työtä ja hienosäätävät niitä koneita työskentelemään paremmin.”
.
Vaikka media synnyttää nytkin puheenaiheita, eri teknologiat ja laajamittainen datan läpikäyminen tulevat helpottamaan uusien ilmiöiden tunnistamista.
”Näin yleisölle voidaan tarjota uutisia aiheista, jotka heitä kiinnostavat – ilman, että he ehkä vielä tietävät itsekään niitä kaipaavansa.”
Myllynen arvioi, että toimittajien lailla myös hänen oma ammattikuntansa on suurten muutosten äärellä.
”Se, miten verkkopalveluja rakennetaan nyt ja miten ne tehdään tulevaisuudessa, tulee muuttumaan ratkaisevasti. Jo viidenkin vuoden aikajänteellä näitä palveluja rakennetaan koneoppimisen kautta käden käänteessä, ja ne taidot mitä siihen tarvitaan, ovat aika erilaisia kuin mitä perinteisesti on käytetty.”
”Tilanne on täysin rinnastettava journalismiin: kuka tai mikä tekee työt ja rakentaa varsinaisen lopputuotteen, ollaanko arkkitehtejä vai muurareita.”
Viisi vinkkiä hyvään somekuvaan
Millaisia kuvia suomalaiset uutismediat käyttävät sosiaalisen median kanavissaan ja millaisia kokemuksia niillä on Lehtikuvan kuvatarjonnan hyödyntämisestä? Entä millainen on hyvän somekuvan resepti?
Näihin kysymyksiin etsi vastauksia Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa opiskeleva Kaisa Häkkänen, joka haastatteli STT:n toimeksiannosta uutistoimiston kuvapalvelun asiakkaita.
1. Välitä tunne ja tarina
Hyvässä somekuvassa on tunnetta ja se herättää myös katsojissa tunnereaktioita. Tunteiden merkitys tuli esille kaikissa haastatteluissa. Yksi haastateltavista esimerkiksi kertoi luottavansa siihen, että kun kuva herättää itsessä tunteita, se luultavasti tekee saman muillekin.
Tässä mielessä kuvien somekäyttö ei ratkaisevasti eroa perinteisestä uutiskuvan käytöstä, sillä uutisvalokuvista löytyy usein tunnetta ja dramaattisuutta. Uutiskuvissa esiintyvät ihmiset eivät yleensä tiedä olevansa kuvattavia, jolloin kuva tuo esille todelliset tunnetilat ja tunnelman.
Hyvä uutiskuva välittää tarinan, ja näin on myös hyvien somekuvien kohdalla – kenties sillä erotuksella, että tarinan pitää välittyä entistä selvemmin ja nopeammin jatkuvasti päivittyvässä some-virrassa seilaaville yleisön edustajille.
.
2. Pyri lähelle, näytä yksityiskohdat
Tunteiden merkitys korostuu myös kuvarajausten kohdalla. Lähikuvat sopivat yleensä hyvin sosiaaliseen mediaan, koska niissä näkyvät ilmeet ja yksityiskohdat, jotka puolestaan saavat aikaan tunnereaktioita katsojissa.
Myös tekniset reunaehdot ohjaavat lähikuvien käyttöön sosiaalisessa mediassa. Etenkin suosittu kuvapalvelu Instagram on totuttanut ihmiset ottamaan neliönmallisia kuvia, joissa läheltä taltioidut kohteet ja yksityiskohdat erottuvat edukseen.
Lisäksi sosiaalisen median palveluita käytetään usein mobiililaitteilla, jolloin kuvat näkyvät melko pieninä, ja kauempaa otetuilla kuvilla voi olla vaikeampi herättää katsojan mielenkiinto kuin tarkemmin rajatuilla neliö- ja pystykuvilla.
.
3. Yllätä tuoreella tavalla
STT:n oma Tyylikirja, myös yleisölle avoin journalististen ohjeiden kokoelma, antaa hyvälle lehtikuvalle useita määritelmiä. Niistä yhden mukaan ”hyvä lehtikuva yllättää ja jättää mielikuvitukselle tilaa”.
Yllätyksellisyys on myös yksi hyvän somekuvan tunnuspiirteistä. Haastateltavat kutsuivat some-käyttöön sopivia kuvia lisäksi adjektiiveilla tuore, ihmeellinen ja säväyttävä.
Sosiaalisen median palveluihin ladataan päivittäin kymmeniä miljoonia kuvia, joten yleisön edustajien mielenkiinnon herättäminen ei ole helppoa. Geneeriset kuvituskuvat toimivat huonosti somessa, koska niistä uupuu kosketuspintaa.
Jussi Nukarin hissivalokuva Paavo Väyrysestä herätti tuoreeltaan ihastusta
.
4. Muista muokattavuus
Uutismediat käyttävät kuvia monissa kanavissa, joten muokkautuvuus on keskeinen tekijä somekuvia valitessa. Parhaimmillaan kuva ei kärsi muokkauksista, kuten rajauksista ja päälle liitetyistä teksteistä, vaan toimii hyvin missä muodossa ja julkaisualustassa tahansa.
Monikäyttöisyys on mediataloille tärkeää jo senkin takia, että niillä on erilaisia yleisöjä ja seuraajia sosiaalisen median kanavissaan. Kuva voi olla tärkein elementti jollakin alustalla, mutta toisinaan se on sivuroolissa ja esimerkiksi tekstisisältö on postauksen keskeisin osa.
Monikäyttöisyyteen liittyy myös kuvan laatu. Laadukas kuva toimii eri kokoisina versioina kaikilla alustoilla. Someyleisö on lisäksi tottunut visuaalisesti näyttäviin kuviin, jolloin heikkolaatuisilla otoksilla on vaikea houkutella ihmisiä katsomaan ja klikkaamaan, saati tykkäämään ja jakamaan postauksia.
.
5. Säilytä tilanne- ja tyylitaju
Kuvan kyky välittää jokin tarina nousee vahvasti esille vastauksissa, joissa haastateltavat määrittelivät hyvän somekuvan ominaisuuksia. Ei ole kuitenkaan samantekevää, millainen tuo tarina on.
Somekuvan sopivuus ja toimivuus riippuu siitä, missä tilanteessa kuva julkaistaan ja mitä kuvalta halutaan. Yksi haastateltavista sanoo, että mediataloille ei riitä, että kuva on hieno, vaan sen pitäisi herättää ihmisissä halua lukea lisää aiheesta tai tietää enemmän kuvan taustoista.
Valitun kuvan on myös oltava julkaisijan yleisilmeen mukainen. Vaikka hyvän somekuvan tulisi säväyttää, sen pitää olla sovelias. Sekä haastateltavien vastausten että Häkkäsen omien havaintojen perusteella tarkastelun kohteena olleet mediat valitsivat Lehtikuvan tarjonnasta somekanaviinsa kuvia, joista on helppo tykätä.
Tutustu STT:n sosiaalisen median ohjeisiin
Tuttuja takaraivoja marmorikäytävillä – syyskuun kuvanostossa eduskunta esittäytyy rauhallisena, mutta haastavana keikkakohteena
Kuukauden kuvanosto -sarjassa Lehtikuvan kuvaajat kertovat työstään. Syyskuun postauksen aiheena on eduskuntatyöskentely ja äänessä Heikki Saukkomaa.
.
Heikki Saukkomaa muistelee käyneensä eduskunnassa ensimmäisellä työkeikalla vuonna 1983, pari vuotta ennen kuin hän aloitti Lehtikuvan vakituisena kuvaajana.
Nykyään työ vie hänet Arkadianmäelle keskimäärin kerran viikossa. Millaisia tunteita rutiinikeikka kansanvallan keskeisimmällä näyttämöllä herättää?
Kyllä mä tykkään sinne aina mennä. On aika rauhoittavaa, kun kaikki on siellä niin tuttua. Se on näennäisesti ehkä tylsä paikka, mutta keikat on hoidettava hyvin.
Yksi eduskuntakeikkojen haasteista on Saukkomaan mukaan siinä, että varsinkin konkaripoliitikkojen eleet ja ilmeet ovat jo tuttuja paitsi kuvaajalle myös yleisölle.
Siitä tulee jännä kisa itsensä kanssa, kun yrittää kuvata jonkun uuden ilmeen, jota ei olisi jo napattu. Otappa sellainen vaikka Paavo Väyrysestä, se on aika vaikeaa.
Vallan viehättävät puitteet
Tuttuja kasvoja vilisee myös kuvissa, jotka Saukkomaa otti eduskunnassa syyskuussa. Valtaosa niistä on totutusti täysistunnoissa, kyselytunneilla tai infotilaisuuksissa otettuja.
.
Tähän postaukseen valittiin kuitenkin asettelultaan ja tunnelmaltaan erilaisia kuvia. Niissä kohdehenkilöt ovat jo poistuneet vallan saleista ja toiminnan keskiöstä.
Kolmea tuoretta kuvaa yhdistää myös se, että itse Eduskuntatalo pääsee niissä esille.
Mielestäni se rakennus on kauhean hieno, siellä on kauniita paikkoja ja kaunis valo. Tykkään ottaa sellaisia kuvia, että ne elementit näkyvät siellä taustalla, jos siihen suinkin on aikaa.
.
1920-luvun klassisismia ilmentävä arkkitehtuuri ja marmoripinnoille lankeavat valonsäteet näkyvät myös monissa Saukkomaan henkilökohtaisella Instagram-tilillään julkaisemissa kuvissa.
Vanha Eduskuntatalo on ajaton, sitä ei paljon muutettu viime remontissakaan – eikä pidäkään. Pikkuparlamentti on ihan tyylikäs oman aikansa rakennukseksi, mutta sieltä en ole varmaan laittanut yhtään kuvaa Instaan.
Kyselytunti kiinnostaa vapaallakin
Vaikka moni asia on säilynyt eduskunnassa ennallaan, ovat vuodet tuoneet muutoksiakin muassaan. Esimerkiksi eduskunnan kuppilassa sai aiemmin kuvata paljon vapaammin.
Saukkomaa korostaa myös tiedonkulun nopeutumisen ja sosiaalinen median merkitystä.
Nykyään eduskunnassa syntyy välillä hirveän nopeita prosesseja: Joku asia käy kiehumaan ja kasvaa lumipallomaisesti päivässä tai kahdessa. Ennen kaikki tapahtui hitaammin ja rauhallisemmin.
.
Jos Saukkomaalle osuu vapaapäivä torstaiksi, hän seuraa televisiosta, mitä kyselytunnilla tapahtuu.
Kyllä sitä sen verran kiinnostuneeksi on tullut, että mitä siellä tapahtuu, vaikkei se kaikkein jännin telkkariohjelma ehkä olekaan.
Lue, minkä kestoaiheen taltioiminen kuului Lehtikuvan kuvaajien kesään
Kimmo Pietisestä STT:n uusi toimitusjohtaja
Suomen Tietotoimiston hallitus on nimittänyt Kimmo Pietisen STT:n uudeksi toimitusjohtajaksi. STT:tä pitkään johtanut Mika Pettersson erosi toimitusjohtajan ja vastaavan päätoimittajan paikalta syyskuun lopussa yhteisestä sopimuksesta. Pietinen ei toimi Petterssonin tavoin kahdessa roolissa, sillä vastaavana päätoimittajana aloitti 1.10. Minna Holopainen, joka ehti pitkään johtaa käytännön journalistista työtä STT:llä uutispäätoimittajana.
Pietinen on työskennellyt pitkään toimituspäällikkönä Helsingin Sanomissa. Syksyn aikana hän on osallistunut STT:n uuden tuote- ja asiakkuusstrategian laatimiseen. Ehdotus STT:n uudeksi tuote- ja hintamalliksi hyväksyttiin hallituksen torstaisessa kokouksessa.
Strategiauudistusta ryhdyttiin suunnittelemaan sen jälkeen, kun Sanoma Media Finland osti TS-Yhtymän ja Alma Median omistusosuudet STT:stä kesäkuussa. Kaupan myötä STT sai selkeän pääomistajan, sillä Sanoman omistusosuus nousi aiemmasta 33,4 prosentista 75,4 prosenttiin. Samassa yhteydessä päätettiin, että STT:n uutispalvelusta aiemmin luopunut Helsingin Sanomat palaa perusuutispalvelun asiakkaaksi.
Pietisen mukaan STT:n kestävän pohjan rakentamiseksi on käyty tiivistä keskustelua suomalaisten mediatalojen kanssa alkusyksyn aikana.
”On ollut hienoa kuulla, miten tärkeä rooli STT:llä on suomalaisessa uutiskentässä. Uskon vahvasti, että STT pystyy jatkossa entistä paremmin palvelemaan uutistoimituksia ja löydämme STT:lle mielekkään roolin ja liiketoimintamallin, joka kantaa myös median muutoksessa”, kommentoi Pietinen.
Osaatko pilkkusäännöt? Testaa taitosi STT:n pilkkutestillä
Pilkut ovat uutistoimitusten päivittäisiä keskustelun aiheita. Mihin niitä laittaa, mihin ei?
STT:n kielenhuoltovastaava, toimitussihteeri Päivi Paju järjesti STT:n toimittajille pilkkutyöpajoja kevään aikana. Nyt sinäkin pääset testaamaan omaa osaamistasi samoilla kysymyksillä, joilla STT:n toimittajat varmistivat oman osaamisensa. Esimerkit on laadittu hyödyntäen Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) aineistoja.
Jos haluat sparrausta ennen testin tekemistä, käy lukemassa STT:n Tyylikirjan pilkkuluku.
Kumpi vaihtoehdoista on oikein? Vai ehkä molemmat?
Oikeat vastaukset löydät kysymysten perästä.
1.
a) Jos ääniä ei kerry tarpeeksi päätöstä ei voi tehdä.
b) Jos ääniä ei kerry tarpeeksi, päätöstä ei voi tehdä.
2.
a) Kesällä perhe kunnosti mökkiä ja talvella asuntonsa olohuoneen.
b) Kesällä perhe kunnosti mökkiä, ja talvella asuntonsa olohuoneen.
3.
a) Tilaisuudessa alustuksen pitää lehtori, FM Perttu Virtanen.
b) Tilaisuudessa alustuksen pitää lehtori FM Perttu Virtanen.
4.
a) Hän lähetti sähköpostia lukion rehtorille, maisteri Kokkoselle.
b) Hän lähetti sähköpostia lukion rehtorille maisteri Kokkoselle.
5.
a) Kutsumme teidät arvoisa presidentti tutustumaan yritykseemme.
b) Kutsumme teidät, arvoisa presidentti, tutustumaan yritykseemme.
6.
a) Maija tule jo!
b) Maija, tule jo!
7.
a) Tietokoneista on tullut matemaatikkojen kuten muidenkin tutkijoiden välttämättömiä työvälineitä.
b) Tietokoneista on tullut matemaatikkojen, kuten muidenkin tutkijoiden, välttämättömiä työvälineitä.
8.
a) Hän sanoi, ettei ollut seurannut asiaa lainkaan että oli kiireinen ja että oli muutenkin täysin kyllästynyt vaaleihin.
b) Hän sanoi, ettei ollut seurannut asiaa lainkaan, että oli kiireinen ja että oli muutenkin täysin kyllästynyt vaaleihin.
9.
a) ”En eroa tehtävästäni!”, ministeri huudahti.
b) ”En eroa tehtävästäni!” ministeri huudahti.
10.
a) Voidaksemme vastata asiakkaitten tarpeisiin paremmin kehitämme tuotevalikoimaamme.
b) Voidaksemme vastata asiakkaitten tarpeisiin paremmin, kehitämme tuotevalikoimaamme.
11.
a) Kysyin, lähdemmekö pian.
b) Kysyin lähdemmekö pian.
Vastaukset:
1. b)
2. a)
3. a)
4. Molemmat vaihtoehdot oikein
5. b)
6. b)
Lauseyhteydestä irralliset, lisähuomautuksen kaltaiset jaksot erotetaan pilkulla muusta virkkeestä. Tällaisia jaksoja ovat esimerkiksi puhuttelut, täsmennykset ja selitykset. Näissä tapauksissa kyseessä on tavallaan taukopilkutus.
7. b)
Esimerkkejä tarjoavat ilmaukset erotetaan muusta virkerakenteesta pilkulla. Jos sanalla esimerkiksi tai kuten alkava jakso on virkkeen keskellä, sen molemmin puolin tulee pilkku.
8. b)
9. b)
10. a)
11. a)
Lähteenä käytetty Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) aineistoja.
Lue lisää pilkuista ja tee lisää testejä:
Rohkeat haastateltavat käynnistivät juttusarjan Kallion lukiosta – STT:n toimittajat ehdolla Suuren journalistipalkinnon saajiksi
STT:n toimittajat ovat ehdolla Bonnierin Suuren journalistipalkinnon saajiksi vuoden juttu -kategoriassa. Tuuli Oikarinen, Jecaterina Mantsinen ja Olli-Pekka Paajanen uutisoivat marraskuussa 2017 helsinkiläisen Kallion lukion opettajan lähennelleen ja piinanneen oppilaitaan läpi 2000-luvun. Palkinnon voittaja julkistetaan 14.3.2018 suorassa televisiolähetyksessä.
Toimittajakolmikon lisäksi juttuhankkeeseen osallistuivat uutispäällikkö Janne Huuskonen ja uutispäätoimittaja Minna Holopainen.
Näin tekijätiimi muistelee juttuprosessin etenemistä ja siihen kuuluneita pohdintoja:
Toimittajan pitää punnita tietojen yhteiskunnallista merkitystä
Viimeiset Kallion lukion ex-opiskelijoiden haastattelut taisivat sinä iltana olla ohi, kun aloimme miettiä jutun vastaanottoa. Pohdimme, että entä jos julkaisupäätös kyseenalaistetaan ja juttu kääntyy lähteitämme vastaan. Tai että lukijat eivät pidä opettajan tekoja tarpeeksi kamalina, ajattelevat vaikka, että ”eihän se edes tarrannut kenenkään tisseihin”. Heti perään joku meistä muistutti, että tätä juttua ei voi jättää tekemättäkään, se olisi yksinkertaisesti väärin.
Kallion tapauksessa, kuten seksuaalisessa vallankäytössä yleensä, on kyse paljon muusta kuin toisen ihmisen koskettamisesta vastoin tämän tahtoa. Kyse on alistamisesta ja vallankäytöstä. Se voi tapahtua myös sanoilla tai eleillä, myöhään tulevilla soitoilla tai kommenteilla ulkonäöstä.
Juttuun päätyivät meille kerrotuista asioista vakavimmat ja konkreettisimmat. Lisäksi moni haastatelvista kertoi opettajan lähestyneen kouluun liittyvien asioiden varjolla myös vapaa-ajalla. Oli myös tapauksia, joissa opiskelija ei halunnut opettajan kurssille. Tämän jälkeen opettaja oli lähes vaatinut osallistumaan.
Tällainen käytös ei ole rikos. Se ei silti tarkoita, ettei se olisi väärin ja ettei siihen pitäisi puuttua. Toimittaja ei ole poliisi, vaan hänen pitää punnita myös tietojen yhteiskunnallista merkitystä.
Uutisointikynnyksen miettiminen on hankalampaa, kun ei ole kyse rikoksista – opettajankin yksityisyyttä on miettivä. Vaikka meille selvisi jo ensimmäisten haastateltavien kanssa jutellessa, miten järkyttävistä tapahtumista Kalliossa oli kyse, oli löydettävä lisää haastateltavia. Se, että pari opiskelijaa on kokenut opettajan käytöksen ahdistavaksi, on epäilijoiden helppo kuitata väärinkäsityksenä. Mutta kun vuosikymmenten ajalta toistakymmentä opiskelijaa kokee opettajansa käytöksen häirinnäksi, juttu muuttuu henkilökohtaisesta yhteiskunnalliseksi: osoitukseksi siitä, miten syvälle koulun tai muun yhteisön arkea häirintä voi juurtua.
Puhuminen vaatii rohkeutta
Haastateltavien kertomuksista on jäänyt mieleen kaksi asiaa, jotka toistuivat puhelusta toiseen. Kertomuksissa ei ollut liioittelua, asenteellisuutta tai halua mustamaalata opettajaa, päinvastoin.
Haastateltavat olivat hyvin tarkkoja erottelemaan sen, mitä olivat itse kokeneet tai nähneet ja mitä he taas olivat kuulleet tai ymmärtäneet tapahtuneen. Näiden asioiden syynääminen, mielikuvien erottaminen faktoista, on toimittajan perusduunia. Haastateltavat alleviivasivat kuitenkin jo itse, jos eivät olleet täysin varmoja jostakin asiasta.
Toinen yhä mieleen palaava asia on me too -kampanjan aikana puhuttanut uhrin häpeä ja itsesyytös. Kysyimme jokaiselta haastateltavalta, olivatko he puhuneet näkemästään tai kokemastaan jollekin. Suurin osa ei ollut: he eivät kokeneet tekoja tarpeeksi törkeinä tai eivät uskoneet, että kertomisesta olisi hyötyä. Osa ei osannut sanoa, miksi oli pysynyt hiljaa. ”Näin jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt mennä kertomaan heti silloin”, sanoi moni anteeksipyydellen.
Puhuminen on vaikeaa. Se vaatii rohkeuden lisäksi luottamusta siihen, että tulee kuulluksi ja että kertomisesta on hyötyä. Lukiolaiset sanoivat, että opettajan käytös oli aikanaan otettu nyt jo eläköityneen rehtorin kanssa puheeksi. Jutun julkaisemisen jälkeen kävi ilmi, että rehtori oli kyllä antanut opettajalle varoituksen, mutta siitä huolimatta häirintä jatkui vuosia. Opiskelijat kokivat, ettei asiasta kannata puhua, koska aiempikaan yritys ei auttanut.
Kallion tapaus, kuten varmasti moni muu vastaava, alkoi paljastua, kun yksi ihminen valotti kokemaansa. Valo ei ollut pilkkopimeässä kauaa yksin, vaan hetken päästä vuosien väärinkäytöksiin osoitti kaksi, kolme, yli kymmenen, kaksikymmentä valoa. Kalliolaiset halusivat rikkoa hiljaisuuden paitsi itsensä myös tulevien Kallion lukiolaisten puolesta. He suostuivat julkisuudessa uhrien ääneksi tai puolustajiksi ja tekivät Kalliosta varoittavan esimerkin kaikille häiritsijöille, ahdistelijoille ja heitä suojeleville.
Kiitos haastatelluille ja toimituksen johdolle
Kirjoittajina päällimmäisenä on kiitollisuus siitä luottamuksesta, jonka saimme lähteiltä ja tyytyväisyys, jos jutun julkaisemalla pystyimme sen lunastamaan.
Jutun synnystä on kiittäminen paitsi niitä ihmisiä, jotka uskalsivat puhua, myös toimituksen johtoa. STT:llä ei kertaakaan sanottu, että juttua ei voisi tehdä. Sen sijaan toimituksen johdossa pohdittiin, miten sen voi tehdä mahdollisimman hyvin, uutispäätoimittajamme sanoin “by the book”.
Lue, millaisia eettisiä kymyksiä STT:n toimituksessa pohditaan
Urheilu on ennakolta tiedettyjä yllätyksiä – lue, miten STT pitää suunnittelun langat käsissään
Kirjoittaja Tero Malinen työskenteli keväällä 2018 toimittaja-toimitussihteerinä STT:n 24h-toimituksessa vastaten mm. urheilun suunnittelutiedon kokoamisesta yhdessä urheilutoimituksen esimiesten kanssa. Nykyään Malinen on STT Mediapalveluiden asiakaspäällikkö.
Mistä urheilumaailma koostuu? Potentiaalisista yllätyksistä, jotka tapahtuvat pääsääntöisesti ennakkoon tiedossa olevina ajankohtina.
Urheiluvuoden 2018 alkaessa Keski-Euroopan mäkiviikkoa seuranneet nostalgikot muistelivat kaiholla takavuosia, jolloin suomalaiset kamppailivat osakilpailuvoitoista. Suuremman huomion kotimaisessa urheilumediassa sai kuitenkin Nuorten Leijonien pettymykseen päättyneen MM-turnauksen jälkiselvittely (esim. STT:n juttu aiheesta täällä). Suomen mäkimiesten kehno menestys ei näet yllättänyt ketään, joka on seurannut lajia edes satunnaisella mielenkiinnolla viime vuosina. Nuorten jääkiekkomaajoukkueen puolivälierätappio oli sitä vastoin, jos ei sentään järisyttävä yllätys, niin vähintäänkin karvas pettymys ennakko-odotuksiin nähden.
Suurimmat urheilutapahtumat ovat tiedossa kuukausia ja vuosiakin etukäteen, joten taustatyöhön on urheilujournalisteilla aikaa. Hyville taustatiedoille onkin tarvetta eritoten yllättävissä tilanteissa, koska kykyä terävään ja nopeaan analyysiin vaaditaan voittajasta riippumatta.
Olympiaurheilijat tutuiksi jo ennen kisoja
Mitä tärkeämmät kisat ovat kyseessä, sitä pidempään niihin toimituksessa valmistaudutaan. Tälläkin hetkellä tapahtumia ja niiden taustatietoja kirjataan toimitusjärjestelmään jo monista ensi vuonna tai myöhemmin käytävistä arvokilpailuista. Nämä toimitusjärjestelmän tapahtumatiedot ovat muun median ja viestinnän ammattilaisten käytettävissä STT Pro -palvelussa.
Esimerkiksi tulevana kesänä käytävien jalkapallon MM-kisojen isäntämaa oli selvillä jo loppuvuodesta 2010. Venäjälle tiensä selvinneiden joukkueiden taivalta on sitäkin seurattu STT:n urheilutoimituksessa pitkään, sillä MM-karsintalohkot arvottiin heinäkuussa 2015. Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen MM-haaveet haihtuivat jo ajat sitten, kuten hyvin tiedetään, mutta heinäkuun puolivälissä vihdoin selviää, mikä joukkue juhlii Moskovan illassa.
Jalkapallon MM-lopputurnaus on kansainvälisesti vuoden suurin urheilutapahtuma. STT:n urheilutoimitukselle vuoden suurin ponnistus on sen sijaan pian alkavat Pyeongchangin talviolympialaiset. Niidenkin ajankohta ja paikka on ollut tiedossa jo vuosia etukäteen, koska miljardibudjetin suurkilpailujen järjestäminen vaatii huolellisia valmisteluja.
Olympialaisiin on ryhdytty valmistautumaan STT:ssä jo viime kesänä, jolloin hoidettiin kuntoon akkreditoinnit ja matkavaraukset. Kiireisempi vaihe suunnittelussa alkoi sen jälkeen, kun kisaohjelma julkaistiin syyskuussa. Sen pohjalta on suunniteltu kisoihin lähtevien toimittajien ja kuvaajien tiiviiksi muodostuvaa päiväohjelmaa. Lisäksi STT järjesti alkusyksystä olympiapäivän, jossa kisauutisoinnista keskusteltiin Suomen olympiakomitean edustajien ja media-asiakkaiden kanssa.
Syksyn ja talven mittaan juttukeikkoja on pyritty järjestämään niin, että kisaraportoinnista vastaavat toimittajat tapaisivat edustusurheilijoita ja näiden taustajoukkoja ennen olympialaisten alkua. Esimerkiksi maastohiihdosta Pyeongchangissa kirjoittava urheilutoimituksen esimies Kaija Yliniemi on seurannut maajoukkuehiihtäjien olympiavalmistautumista useissa kilpailuissa kauden aikana.
Olympiarutistukseen ei mahdu vapaapäiviä
STT lähettää Etelä-Koreaan neljä toimittajaa ja neljä kuvaajaa. Kahdeksan hengen olympiajoukkue on toimituksen kokoon nähden suuri, mutta kisaturisteja ei joukossa ole. Vapaapäiviä ei Etelä-Koreassa nimittäin vietetä, vaan töissä ollaan miltei kellon ympäri.
Ryhmän lopulliset päiväaikataulut lyödään lukkoon sen jälkeen, kun olympiajoukkue julkaistaan ja tiedetään, ketä suomalaisia osallistuu eri lajeihin. Suurtapahtumissa jo kilpailupaikoille siirtyminen, turvatarkastukset ja muut vastaavat järjestelyt haukkaavat ison osan työtunneista, joten improvisointiin ei juuri ole mahdollisuuksia, vaan ennakkosuunnittelun on pakko pelata.
Itse kilpailusuoritukset eivät lopulta ole edes tärkein syy, miksi arvokisoihin lähetetään omia toimittajia ja kuvaajia. Edustusurheilijoiden ennakkoinfot ja kilpailujen jälkeiset haastattelut tarjoavat suomalaislukijoille tärkeää läsnäolon tuntua, jota kansainväliset uutistoimistot ja kisajärjestäjien tiedotuskanavat eivät välitä. Pyeongchangin tapauksessa ennakkojuttujen merkitys korostuu senkin takia, että aikaero hankaloittaa varsinaisten kilpailujen seuraamista ja uutisointia.
Kesällä talvilajeja, tammikuussa pesäpalloa
Vaikka useissa talvilajeissa vietetään helmikuussa olympiataukoa, monet muut sarjat ja turnaukset pyörivät keskeytyksettä. Urheilutoimituksen on siis hoidettava urakointia vaativien talvikisojen ohella myös pienemmän painoarvon tapahtumien uutisointi tuttuun ja luotettavaan tyyliin. Tässäkin mielessä huolellinen suunnittelutyö on edellytys sille, että urheilutoimittajat voivat keskittyä olennaiseen ja venyä heiltä vaadittuun huippusuoritukseen.
Runsaasti erityisjärjestelyjä vaativia arvokisoja on parhaimmillaankin vain muutamia vuosittain, mutta STT:n urheilusuunnittelussa ”peruskuntokausi” on aina käynnissä vuodenajasta riippumatta. Esimerkiksi keskellä viime kesää STT Pro -tapahtumatietopalveluun lisättiin jo talvilajien maailmancupien kilpailuja. STT Prota käyttävät asiakkaat ovat siis hyvissä voineet tarkistaa esimerkiksi Suomessa järjestettävien maailmancupin kisojen ennakoidut päivämäärät.
Vastaavasti vuodenvaihteen tienoilla STT Prohon on syötetty muun muassa pesäpallosarjojen runkosarjaohjelmia. Eikä työ lopu talvilajienkaan osalta: kesällä luotuja tapahtumia on jatkuvasti päivitettävä ja täydennettävä sitä mukaa, kun niitä koskevat tiedot päivittyvät ja tarkentuvat kauden edetessä. Monien yksittäisten kilpailujen uutisoinnista päätetään vasta siinä vaiheessa, kun tiedetään, osallistuuko niihin suomalaisia, eikä tätä tietoa ole useinkaan saatavissa kovin aikaisin.
Suunnittelutiedon kokoaminen ja tuottaminen edellyttää siis paitsi kaukonäköisyyttä myös viikkotason tarkkaa suunnittelua. Ainoastaan tällä tavoin toimitusjärjestelmässä (ja sitä kautta edelleen STT Prossa) näkyvät tapahtumatiedot ovat ajantasaisia ja kotitoimituksessa sekä kisamatkoilla on tarvittava määrä toimittajia uutisoinnista vastaamassa.
Käsittelijä on uutistoimiston portinvartija – STT:n jutut kulkevat tiukan seulan läpi
”Epäile kaikkea, etenkin nimiä, lukuja ja liian lupaavilta tuntuvia tietoja.”
Näin kuuluu yksi STT:n toimitussihteerin ohjeista. Toimitussihteerin eli käsittelijän tiukassa seulassa on tarkoitus karsia jutuista paitsi asia- ja kielivirheet, myös ontuvat otsikot, löysät näkökulmat ja kankeat rakenteet, kirjoittaa STT:n toimitussihteeri Vilja Vehkaoja.
STT on ainoita mediataloja Suomessa, joissa kaikki jutut edelleen käsitellään ennen julkaisua. Yksi toisensa jälkeen suomalaismediat ovat joutuneet luopumaan käsittelystä säästösyistä.
STT:lle käsittelijöiden työ on kuitenkin yksi toiminnan kulmakivistä ja periaate on, että jokainen juttu kulkee kaksien silmien läpi ennen julkaisua. STT:ssä toimittaja ei koskaan laita omaa juttuaan ulos ennen kuin käsittelijä on tarkastanut sen.
”Korjattu virhe 3. kappaleessa: po. sunnuntaina, ei lauantaina”
Yksi STT:n toimitussihteerin tärkeimmistä tehtävistä on huomata virheet ennen kuin juttu lähtee asiakkaille. Käsittelijän vastuulla on kysyä toimittajalta kaikista asioista, jotka jutussa epäilyttävät, ja toimittajan tehtävä on tarkistaa asioiden oikeellisuus.
STT korjaa myös jo asiakkaille lähetetyistä jutuistaan kaikki virheet, jopa puuttuvat pilkut, ja juttu lähetetään korjattuna uudelleen asiakkaille. Tiukka suhtautuminen virheisiin johtuu siitä, että uutistoimistolle niiden merkitys on suuri: uutistoimistosta lähtenyt virhe kertautuu sekunneissa kymmenissä sen asiakasmedioissa.
Vaikka jokainen STT:n uutispalveluun lipsahtanut virhe korjataan, asiakkaiden vastuulle jää korjata kyseinen juttu nettiin ja lehden taittoon. Siksi STT haluaa myös kertoa korjauksista asiakkaille mahdollisimman selvästi. Päivän päätteeksi uutistoimistosta lähtee asiakkaille lista päivän korjauksista ja oikaisuista.
Kenen näkökulma?
Oikeakielisyyden tarkistaminen on vain pieni osa käsittelijän työtä, mutta usein näkyvin. Käsittelijän on jatkuvasti päivitettävä tietojaan oikeakielisyydestä. Kyytiä saavat muun muassa sanajärjestykset, verbin taivutukset, murteellisuudet, turhat lauseenvastikkeet ja kankeudet. Myös jutun otsikko kokee tämän tästä muodonmuutoksen käsittelijän näytöllä, sillä lukija päättää otsikon ja kärjen perusteella, lukeeko jutun vai ei. Toimittajat pyytävät otsikon miettimiseen usein käsittelijän apua jo kirjoitusvaiheessa.
Kun kieli on kunnossa, on hyvä katsoa myös juttua kokonaisuutena. Onko valittu oikea näkökulma? Puhuvatko jutussa oikeat ihmiset ja ovatko eri kannat edustettuina? Entä onko jutun rakenne oikea, vai kannattaisiko juttu sittenkin aloittaa asialla, joka löytyy kolmannesta kappaleesta? Onko jutussa tarpeeksi taustatietoa aiheesta? Onko juttu kirjoitettu tavallisen ihmisen näkökulmasta? Käsittelijä arvioi, onko kirjoittaja valinnut juttuun oikeat asiat. Käsittelijän velvollisuus on puuttua myös sellaisiin kohtiin, jotka sisältävät asenteellisuutta tai aliarvioivat lukijaa.
Kirjoittajan olan yli
Hyvin kiireellisinä uutispäivinä, kuten vaikkapa tammikuun presidentinvaalien uutisoinnissa, käytössä on liikkuva toimitussihteeri.
Liikkuva toimitussihteeri lukee nopeat uutiset jo kirjoitusvaiheessa toimittajan näytöltä tämän olan yli, jolloin uutinen saadaan asiakkaille useita sekunteja nopeammin.
Hyvä yhteistyö käsittelijän ja toimittajan välillä onkin nopean ja luotettavan tiedonvälityksen edellytys ja salaisuus.
Kesäkirjeenvaihtajana Venäjällä – nopeaa reagointia politiikan käänteisiin
Venäjästä on vaikea uutisoida olematta paikalla. Tänä kesänä Venäjän tapahtumia paikan päältä seuraa STT:n kesäkirjeenvaihtaja Ilona Vihonen, jonka työ kuitenkin poikkeaa hieman perinteisestä kirjeenvaihtajan työstä.
Vajaat pari viikkoa sitten astuin rinkka selässä ulos Tolstoi-junasta, ja samassa hytissä yöpyneet venäläisrouvat toivottivat onnea matkaan.
Moskova. Aiemmin olen käynyt täällä vain turistina, mutta nyt vuorossa on muutaman kuukauden ”kesäkirjeenvaihtajuus”. Pietari on minulle tutumpi. Ensituntumalla ainakin autokanta on Moskovassa uudempi – pakokaasut eivät käy heti kurkkuun.
Venäjää koskevia uutisia kirjoitetaan joka päivä. Suomelle hyvät suhteet naapuriin ovat elintärkeät, mutta niiden ylläpito on vaikeutunut, koska länsi ei voi hyväksyä Venäjän toimia Ukrainassa. Venäjän liikkeitä on myös vaikea ennakoida, koska sen poliittinen järjestelmä on niin sulkeutunut. Siksi uutistoimisto tarvitsee paikalle jonkun, joka voi reagoida tapahtumiin nopeasti ja paikallisiin lähteisiin tukeutuen.
Pestini poikkeaa perinteisestä kirjeenvaihtajuudesta siinä, että teen Venäjä-juttujen lisäksi samaa työtä, jota ulkomaantoimittajat Helsingissä. Osan vuoroista kirjoitan kaikista ulkomaanaiheista seuraamalla uutistoimistoja ja mediaa sekä soittelemalla asiantuntijoille.
Sinänsä asiassa ei ole mitään ihmeellistä, sillä toimitus on muutenkin maailmalla hajallaan: STT:llä on yötoimitus Australiassa ja avustaja Bostonissa, jotka kaikki päivystävät vuorollaan ulkomaita. Moskovassa STT:llä on tavallisesti freelancer-avustaja, ei kokopäiväistä kirjeenvaihtajaa.
Toimistoni on yhtä kuin huoneeni kimppakämpässä, jossa asun. Työvälineiksi riittävät läppäri, kamera, puhelin ja pari tietoturvaa suojaavaa ohjelmistoa.
Tulin STT:hen ulkomaantoimittajaksi vuonna 2009, mutta sittemmin olen tehnyt kaikenlaista, mikä ei ole suoraan liittynyt Venäjään. Hiljattain olin puolitoista vuotta kuvatoimituksen varaesimiehenä. Venäjän seuraaminen ei kuitenkaan ole jäänyt mihinkään, ja tuskin minkään eteen olen nähnyt yhtä paljon vaivaa kuin venäjän kielen oppimisen.
Nyt vaivannäkö maksaa itsensä takaisin. Mukavinta on ollut huomata, että moskovalaiset tuntuvat kertovan mielellään elämästään, kun heiltä siitä kysyy.
Kirjoittaja on STT:n toimittaja, kuvatoimittaja ja toimitussihteeri, joka työskentelee kesän kirjeenvaihtajana Moskovassa. Hän kertoo kesän mittaan työstään täällä verkkosivuilla ja Twitterissä @IlonaVihonen.
STT:llä on vakituinen kirjeenvaihtaja Brysselissä. EU-kirjeenvaihtaja Anniina Luotoseen voi tutustua aiemmassa blogitekstissämme.