Kirjeenvaihtajan viisi vinkkiä: Näin näet Brysselin harmaan pinnan alle
Euroopan unionin pääkaupungin maine on yhtä epämuodikas kuin EU itse: harmaa ja luotaantyöntävä. Sellainen mielikuva jää, jos vierailee vain Brysselin EU-kortteleissa ja kolhojen kokoustilojen kokolattiamatoilla. Tämä Bryssel on tullut tutuksi STT:n kirjeenvaihtaja Annu Marjaselle, mutta hän on löytänyt myös paljon muita puolia väliaikaisesta kotikaupungistaan.
Pintaa raaputtaessa Bryssel on kuin vanhan talon lattia: tunkkaisen karvamaton alta paljastuu useita kerroksia kaunista ja rumaa, kiiltävää tai rouheaa pintaa.
Annu keräsi viisi vinkkiä, joilla saat kaupungin näyttämään toiset kasvonsa – arkena tai sunnuntaina.
1. Sunnuntaitunnelmaa Sablonilla
Sunnuntai on Brysselissä virallinen lepopäivä: ostoskadut ja isot liikkeet ovat kiinni kuukauden ensimmäistä sunnuntaita lukuun ottamatta. Samaan aikaan kaupungin kahvilat ja aukiot kuhisevat elämää: ihmiset suuntaavat hitaalle brunssille, kirpputorille tai taide- ja antiikkimarkkinoille.
Oikeuspalatsin kupeessa sijaitseva Sablon on mainio kohde sunnuntain tutkimusretkelle. Alueella on laaja valikoima taidetta, kirjoja ja antiikkia sekä lukuisia kahviloita, lounaspaikkoja ja suklaapuoteja.
2. Istahda taivaalliselle teelle
Huumaava tuoksu pelmahtaa vastaan pienen ja kauniin teehuoneen ovella. Comptoir Florian on Brysselin vanhin teehuone, joka perustettiin 1800-luvun lopulla. Putiikin tunnelma henkii historiaa. Ja mikä parasta, tee on taivaallista - kysykää vaikka lyömättömältä teeasiantuntijalta Helena Petäistöltä.
Brysselin nimikkotee, Thé de Bruxelles, on oiva tuliainen joulupukin konttiin: se tuoksuu toffeelta ja piparkakulta.
Teehetken kruunaa pieni, mutta tarkkaan harkittu valikoima suussa sulavia kakkuja.
3. Kiipeä kattojen ylle
Viisikulmainen Cinquantenairen puisto on keidas EU-korttelien kulmalla. Hevoskastanjoiden lehvien lomasta voi kuulla vihreiden papukaijojen käkätystä. Belgian siirtomaa-aikainen kuningas Leopold II rakennutti puiston maan itsenäisyyden 50-vuotisjuhliin.
Paikalliset käyttävät Cinquantenaire-puistoa niin juoksumattona, lounaspaikkana kuin kesäisin olohuoneenaan.
Puiston keskellä sijaitsevan riemukaaren päälle kannattaa nousta ihastelemaan näkymiä. Harva huomaa, että sinne pääsee helposti kaaren alla sijaitsevan museon yhteydestä. Massiivisen kaaren rakentaminen vei rahoitusvaikeuksien takia vuosia, mutta mahtipontisuutta rakastava kuningas sai lopulta tahtonsa läpi.
4. Pakene metsän siimekseen
Jos ruuhkat ja pakokaasut alkavat ahdistaa henkeä, suuntaa bussilla tai raitiovaunulla kaupungin ulkopuolelle Tervurenin metsiin. Sankka ja hyvin hoidettu maasto on mitä parhain päiväretkikohde pyöräilyyn, kävelyyn tai koiran kanssa lenkkeilyyn.
Keväällä maasta voi löytää violetteja pilviä: ne ovat englanninsinililjoja, jotka muuttavat Brysseliä reunustavat metsät huhtikuussa satumaaksi. Taianomaisin näky löytyy Hallerbosin metsästä, jonka liljamatot ovat maailmankuuluja.
Tervureniin mennessä kannattaa pitää silmällä uuden Afrikka-museon avautumista. Monta vuotta remontissa olleen museon pitäisi avata ovensa ensi vuonna. Museon historia kertoo brutaalilla tavalla kuningas Leopold II:n suuruudenhulluudesta. Kuningas rakensi museon Brysselin maailmannäyttelyyn esitelläkseen siellä Kongoa, jonka hän oli riistänyt henkilökohtaiseksi omaisuudekseen. Näyttelyn yhteyteen rakennettiin ”ihmisten eläintarha”, jonne tuotiin Kongon alkuperäisväestöä näytille.
5. Kahden puolen kanaalin
Brysselin monet kasvot ja kerrokset avautuvat kaupungin keskustaa halkovan kanaalin varressa. Kanaalin toisella puolella Rue Antoine Dansaertin varrella voi istuskella trendikkäissä kahviloissa ja tehdä ostoksia design-putiikeissa.
Toisella puolen kanaalia avautuu pahamaineinen Molenbeek, joka on tullut tunnetuksi terrori-iskuja hautovien jihadistien pesäkkeenä. Se ei ole koko totuus alueesta, jossa asuu liki 100 000 ihmistä. Molenbeekin kaduilla tuntee olevansa Belgian sijaan Marokossa tai Turkissa. Hedelmäkauppojen myyjät ovat valmiita juttusille ja tarjoilevat asiakkaille makeaa minttuteetä.
Annu Marjanen
Kirjoittaja on STT:n Brysselin-kirjeenvaihtaja
@AnnuMarjanen
STT:n seuraava kirjeenvaihtaja Anniina Luotonen aloittaa Brysselissä vuodenvaihteessa.
Anniinan löydät Twitteristä @Anniina_Luotone
Radiouutisia eetteriin 90 vuoden verran
Kun STT:n uutiset kuuluivat ensi kertaa radiosta 9.9.1926, lähetyksessä kerrottiin ilmeisesti Arkadianmäen kallioiden louhimisen aloittamisesta uuden eduskuntatalon rakennustöiden tieltä.
Alkuvuosina uutiset luki kahdesti päivässä Ylen vuorossa oleva kuuluttaja, mutta vuonna 1937 STT:n omat toimittajat alkoivat lukea radiouutisia. Ensimmäinen heistä oli Roland af Hällström, joka myöhemmin niitti mainetta elokuvaohjaajana.
– Vaikka Yle halusi alusta alkaen tehdä omat uutiset, lehdistön omistama STT onnistui lobbaamaan monopolin radiouutisiin, sanoo mediahistorioitsija, Helsingin yliopiston dosentti Jukka Kortti.
Ensimmäisinä vuosikymmeninään radiouutisilla oli todella suuri rooli tavallisissa kodeissa, arvioi STT:n historiaa tutkinut valtiotieteiden tohtori Risto Jussila.
– Iltaseitsemältä kokoonnuttiin kuuntelemaan STT:n uutisia, koska uutisia ei tullut mistään muualta. Tunnelma oli aika harraskin, kun uutislähetystä kuunneltiin, Jussila kertoo.
Uutisherruus
Moni kuuli talvisodan syttymisestä radiouutisista. Sotavuosina radiouutiset olivat Jussilasta poliittisen johdon tärkeä väylä esittää asioita julkisuuteen.
– Toisaalta STT ei ole ollut koskaan mikään valtiovallan väline, vaan aina yksityinen yritys. Ulkopuoliset eivät ole voineet tehdä mitään päätöksiä, koska omistajat eli yksityiset lehtitalot ovat ne tehneet, Jussila sanoo.
Yleislakon aikana radio oli ainoa väline, josta uutisia saattoi kuulla, koska lehtien kirjapainot olivat lakossa. Kortin mukaan työväki osoitti mieltään STT:tä vastaan, koska sitä pidettiin porvariston äänenä. Myös Jussilan mielestä uutistoimisto oli tuolloin selvästi kallellaan työnantajapuoleen, mutta "huono" maine unohtui kuitenkin pian.
STT oli Yleisradion ainoa uutislähde 1960-luvulle asti. STT:n uutisten päivittäinen lähetysmäärä väheni neljään, kun Yleisradio aloitti omat radiouutisensa vuonna 1965.
Paperin makua
Tunnetuimpia STT:n radiotoimittajia ovat olleet Hugo Ahlberg, Kaj Lindén, sekä veljekset Kaj ja Hans Wessman. He lukivat uutiset sekä suomeksi että ruotsiksi. Vuonna 1968 suomen- ja ruotsinkieliset uutiset alettiin lähettää rinnakkain, jonka vuoksi eri henkilöt lukivat uutiset suomeksi ja ruotsiksi.
– STT:n uutisia leimasi pitkään virallisuus ja jäykkyys, sanoo Kortti.
Hänen mukaansa radiouutisia moitittiin usein paperinmakuisiksi, mikä johtui pitkälti siitä, ettei lehtiin tarkoitettua tekstiä takavuosina erityisemmin muotoiltu radioon sopivaksi, vaan prosenttiluvut ja lakipykälät luettiin sellaisinaan.
STT:n uutiset lähetettiin Yleisradion kanavalla viimeistä kertaa vuoden 2003 lopussa. Sen jälkeen STT:n uutisia on voinut kuulla kaupallisilla radiokanavilla, tänä päivänä yhdeksällä eri taajuudella.
Tasja Salin / STT
Juttu on julkaistu alun perin STT:n uutispalvelussa maanantaina 5.9.
Lue, millaisia muistoja STT:läisillä on radiouutisista ja niiden tekemisestä.
Kuuntele, miten STT:n radiouutisissa on kerrottu merkittävistä uutistapahtumista.
Tutustu myös radiouutisten tekemistä ohjaaviin linjauksiin Tyylikirjassamme.
Uutiset etsittiin roskiksesta – ja muita muistoja STT:n radiouutisista
STT:n radiouutiset täyttävät 90 vuotta perjantaina syyskuun 9. päivä. ”STT:n uutisia” tai ”Suomen tietotoimiston uutisia” ovat sanat, jotka ovat vuoden 1926 ensimmäisten uutisten jälkeen kuultu radiossa tuhansia kertoja – ja kuullaan edelleen.
Joskus uutisten ehtiminen eetteriin on ollut kilpajuoksua ajan kanssa, kun printterit ovat reistailleet tai vastaan on tullut muita mutkia. Ja se STT:n ”soundi” – siitä vitsaillaan jopa STT:n nykyisille radiotoimittajille, vaikka tuota painokasta nuottia ei enää uutisissa kuullakaan.
Kysyimme STT:läisiltä, millaisia muistoja heillä on oman talon radiouutisista.
Näin studiokommelluksiaan muistelee Raiko Häyrinen:
Käsittääkseni olen viimeinen talossa yhä toimitustyössä työskentelevä henkilö, joka teki radiouutisia silloin kun niitä tehtiin suorina lähetyksinä Ylelle.
Siltä ajalta - vuodelta 2000 - on tapaus, jolloin viikonvaihteessa tekniikka asensi jotain uusia ohjelmia ja sen seurauksena kaikki talon printterit lakkasivat toimimasta. Tuolloin radiostudiossa ei vielä ollut näyttöjä eikä tietokoneita, vaan uutiset luettiin paperilta.
Kello 13:n kahdeksan minuutin mittaisen suoran lähetyksen lähestyessä tekniikan äijät alkoivat yrittää uuden pikkuprintterin asentamista ja silloin tajusin, etteivät he saa asiaa kuntoon. Pyysin ulkomaanvuorossa ollutta Niilo Simojokea kirjoittamaan nopeasti käsin pari sähkettä sukellusvene Kurskista, ja loput uutiset poimin paperinkeräysastiasta.
Ruotsinkielisellä puolella vuorossa ollut Mats Lindqvist kävi sanomassa mikrofoniin, että lähetys perutaan teknisten ongelmien takia, mutta itse luin pokkana kierrätysuutisia lähes seitsemän minuuttia.
Huvittavaa oli, että lähetyksestä ei tullut ainuttakaan kuulijapalautetta, vaikka usein soittoja tuli milloin mistäkin aiheesta. Radiotoimituksen esimies sanoi seuraavana maanantaina kuunnelleensa lähetyksen ja kertoi, että siinä tuntui olevan jotain erikoista, mutta hänkään ei ollut tajunnut mistä oli kyse.
Eläkkeellä oleva Riitta Laitinen muistelee:
Joskus 1980-luvulla uutistenlukija oli hakenut toimitussihteereiltä tuoreimmat uutisliuskat muutama minuutti ennen uutislähetystä. Olimme silloin Lönnrotinkadulla, studio oli toisessa kerroksessa. Tuli kuitenkin sähkö- tai joku muu häiriö, ja uutistenlukija jäi hissiin. Tuli hätä.
Hissin ovea kammettiin vähän auki, jotta saatiin uutisliuskat ulos ja joku toinen meni lukemaan ne sitten ihan kylmiltään. Hyvin meni, kukaan kuuntelijoista ei varmastikaan huomannut mitään tästä hässäkästä.
Kerran jotain tärkeää oli tapahtunut uutislähetyksen aikana. FNB: toimittaja juoksi studion ovelle ja koputti, jotta voisi antaa kyseisen uutisen vielä lähetyksessä luettavaksi. Koputus tietysti kuului lähetyksessä. Toinen toimittaja juoksi huutamaan, että ”älä helvetti koputa”, ymmärtämättä kiireessä, että tämäkin kuului tietysti lähetyksessä.
STT:n ”soundi” syöpyi mieleen, muistaa Salla Salmela:
Minulle ainakin on jäänyt ikuiseksi korvamadoksi se vuosien takainen, miesäänen lukema ilmoitus: "STT:n uutisia". Jos luen ko. sanaparin jossain, kuulen päässäni tuon äänen. Painotuksineen kaikkineen.
Sen jälkeen, kun ilmoitus oli jo radioaalloilta kadonnut - ainakin muistaakseni oli – toimituksessa monilla oli uutistekstareiden hälytysäänenä se sama hokema. Ja kun jokainen puhelin vastaanottaa viestin vähän omia aikojaan, kaikui suurten uutistapahtumien aikaan pitkin toimitusta aaltomaisesti etenevä "STT:n uutisia" -kaanon.
Toisaaltahan siinä tulee ihan semmoinen "no nyt tapahtuu" -pöhinä. Toisaalta sen kolmannen uutistekstarin jälkeen tietää, mikä päässä soi seuraavaan aamuun asti...
Nyt, kun olen kirjoittanut tämän muiston ylös, kallossani kaikuu "STT:n uutisia" -kaanon. Tätä haamukaikua kestää nyt varmaan ainakin 20 sekuntia!
Janne Linnovaara avaa, mistä tuo ”STT-soundi” onkaan peräisin:
Monille itseni ikäisille ja itseäni vanhemmille on syöpynyt jo lapsuudessa mieleen legendaarisen Hans Wessmanin radioääni.
Käsittääkseni juuri Wessman loi huikean virallisen "STT-soundin" joka erotti aikanaan meidän uutiset Ylen ohjelmistosta ja jota muun muassa koomikot ovat parodioineet.
FNB:n toimittaja Jessica Suni muistelee lapsuuden radiota:
Lapsuudessani meillä ei ollut televisiota, ja kuuntelimme paljon radiota. Itseäni kiinnosti tietenkin eniten lastenohjelmat, mutta niitä ennen tai niiden jälkeen tuli usein uutiset. Koska olen alun perin ruotsinkielinen, kuuntelimme ruotsinkielistä radiota, josta tuli "Nyheter från Elfenben", tai niin minä sen kuulin.
Se oli minusta hienoa ja pohdiskelin paljon, miten norsunluu liittyy uutisiin. Kyseessä oli tietenkin FNB.
STT:läisten muistot koosti Minna Nyrhinen-Blázquez.
Lue lisää aiheesta:
- Mitä lähetyksissä sitten on luettu? Kuuntele, miten olemme uutisoineet merkittävistä uutisatapahtumista vuosikymmenien varrella.
- STT:n radiouutisten historia - Tiesitkö, että myös Esko Aho on lukenut STT:n uutislähetyksen?
- STT:n Tyylikirja kertoo, miten radiouutisia tehdään
- Radiouutisten tuotesivu
STT tuorein silmin – jälkihavaintoja uutistoimistotyöstä
Ennen journalismiopintoihin kuuluvaa työharjoittelujaksoa meitä neuvottiin yliopistolla kirjoittamaan päiväkirjaa ensimmäisestä kesästä toimittajana. Sain aikaiseksi vaivaiset kolme ja puoli sivua. Sen sijaan olen kesän aikana kirjoittanut niin monta uutista, etten ole pysynyt laskuissa. Aiheet uutistoimistossa ovat vaihdelleet kyykäärmeistä balettiin tai Nizzan terrori-iskusta kuolonkolareihin Suomessa. Sitä luulee 21-vuotiaana tietävänsä maailmasta paljonkin ennen kuin astuu uutistoimitukseen.
Mielikuvissani STT näyttäytyi pettämättömän tehokkaana uutiskoneena, jonka tahdissa olisi varmasti vaikea pysyä. Ja sitä se olikin. Tänä kesänä painetta toimitukseen ovat lisänneet erityisesti monet järkyttävät tapaukset maailmalta, kuten Nizzan terrori-isku ja Turkin vallankaappausyritys. Ikinä ei voi täysin ennakoida, mitä tapahtuu ja mistä uutisoidaan. Silti olen saanut seurata täällä, kuinka ammattitaitoisesti eri aiheisiin tartutaan tai kuinka deadlinen painaessa päälle työkaveri antaa avuksi ylimääräiset aivot ja kädet.
Tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei toimittaja ole koskaan valmis. Eri aihepiirien parissa olen haastatellut monia ihmisiä ja oppinut jokaisen jutun teossa jotain uutta, mutta vielä löytyy paljon kehitettävää. Miten saisin otsikosta vetävämmän? Entä luoko juttuni nyt varmasti selkeän kokonaiskuvan aiheesta? Valtava tiedon määrä ja maailmanmenon perässä pysyminen tuovat oman vastuunsa.
Kesän alussa kirjoitin ensihavainnoistani uutistoimistotyöstä. Niistä voit lukea täältä! Silloin esiin nousivat kolme vallitsevaa piirrettä: kiire, vastuullisuus ja hyvä työilmapiiri. Nyt harjoittelun loppusuoralla piirteet kietoutuvat mielestäni yhä vahvemmin jokaiseen työpäivään. Päivä päivältä olen päässyt enemmän sisään uutistoimittajan työhön, eikä siitä enää hevillä halua luopua.
Mimmi Pitkänen
Kirjoittaja on harjoittelija STT:n 24h-toimituksessa. Hän opiskelee journalistiikkaa Tampereen yliopistossa.
Ukrainankielisten sanojen ”oikeita” kirjoitusasuja etsimässä
Mikä yhdistää ukrainalaisia poliitikkoja ja venäläisiä urheilijoita? Molemmista kirjoitetaan toimituksessamme jatkuvasti juttuja ja heidän nimiensä kirjoitusmuotoja suomeksi tarkistetaan ajan kanssa ja ilman aikaa. Pohjana tälle työlle ovat aiemmin olleet SFS 4900 –standardi ja STT:n lyhyet ohjeet siitä, miten sanoja translitteroidaan, eli vaihdetaan kyrilliset kirjaimet latinalaisiin versioihin, englannin versioiden kautta. Viime keväänä sain kuningasidean. Venäjän kielen taitoisena ajattelin, että olisi upeaa tehdä kattavat, yksinkertaiset ohjeet toimittajille, jotta ukrainan- ja venäjänkielisten nimien kanssa olisi helppo toimia vastaisuudessa.
Aloitin opiskelukirjojen ja netin selailulla. Kollega vinkkasi artikkelista. Muutama vuosi sitten Helsingin yliopiston lehtori kirjoitti Suomen Kuvalehdessä translitteroinnoista mediateksteissä. Hänen mukaansa translitterointi on ”varsin yksinkertainen toimenpide”.
Ai on vai? Olen opiskellut kandidaatiksi venäjän kielestä ja kirjallisuudesta ja työskennellyt toimittajana hieman alle kahdeksan vuotta. Nyt translitterointiprojektin jälkimainingeissa voin vain sanoa, että ei se kyllä ole. Jos minuakin hikoiluttaa, niin entäs sitten ne kollegat, jotka eivät osaa kyrillisiä kirjaimia tai venäjän kielen perusfaktoja ja kääntävät vielä englannista kaiken? Usein he tekevät jutun kuitenkin alle viidessä minuutissa, sillä jutun deadline on nyt eikä kohta.
Yritimme urkkia tutkijoilta mielipidettä siihen, miten suhtautua ukrainankielisiin Itä-Ukrainan kapinallisten joukossa esiintyviin nimiin. Litteroidaanko ne venäläisittäin vai ukrainalaisittain? Koska Ukrainan kriisin kielialue on sekava, osa jutuissa esiintyvistä henkilöistä saattaa puhua äidinkielenään venäjää tai olla Venäjä-mielisiä. Otammeko kantaa jos pistämme koko Ukrainan kaikki nimet ukrainalaiseen muotoon?
Kyrillisten seitsemän s-kirjainta ja erityisesti kirjaimet š ja ž ovat myös omanlaisensa tragedia. Kuinka paljon kielen nyansseja pitäisi translitteroinnissa säilyttää?
Kantaaottavat kirjaimet
Helsingin yliopiston nykykielten laitoksen venäjän kielen professorin Ahti Nikunlassin mukaan tunnettujen ukrainalaisten poliitikkojen, yhteiskunnallisten vaikuttajien ja kirjailijoiden ukrainalaiset nimet tulisi translitteroida ukrainan translitterointisääntöjen mukaan. Jos esimerkiksi kapinallisella on selvästi venäjänkielinen nimi, voi nimen hänen mukaansa translitteroida venäjän translitterointiohjeiden mukaan, mutta jonkun ihmisen venäjämielisyys ei riitä perusteeksi tehdä samoin. Ukrainan valtion alueen nimien translitterointi on professorin mukaan hankala asia, sillä yhteistä ohjeistusta ei ole olemassa ja moni yksittäinen tai yleinen ratkaisu voi siten näyttää kannanotolta.
Ohjeiden karttuessa oli yhä vaikeampaa tehdä tiettyä listaa, johon koota varmoja ratkaisuja. Lopulta päätimme pitää ennallaan myös vakiintuneita kirjoitusasuja. (Tässä kohtaa kielitieteilijällä saattaa mennä kahvi väärään kurkkuun.) Esimerkiksi ukrainan kielessä seiväshyppääjä Sergei Bubka, ei Serhi (eng. Serhiy Bubka), poliitikko Julia Tymoshenko , ei Julija (eng. Yulia Tymoshenko), nyrkkeilijä ja poliitikko Vitali Klitshko (engl. Vitali Klitschko).
Venäjässä puolestaan olemme linjanneet vakiintuneeksi ainakin, että useat venäläisurheilijat kirjoitetaan kuten englannissa eli esimerkiksi tennispelaaja Maria Sharapova, ei Marija. Paikkojen nimissä olemme pysytelleet seuraavissa muodoissa: Tshetshenia (eng. Chechnya), Sotshi (en Sochi) ja esimerkiksi Jubileinyi-areena (ei Jubileini). Suurin osa näistä ei ole kielitieteilijälle mieleen, sillä mutkat on vedetty suoriksi. Tutkijat eivät näe ongelmallisina ”vakiintuneiden ” muotojen käytössä sitä, että ne säilytetään ”vakiintuneessa muodossa”, vaan sen, miten uusien samantyyppisten sanojen kanssa sitten toimitaan.
Yritin silti löytää jotain pysyvää logiikkaa ja siirryin projektin vaikeimpaan kohtaan.
Šampoo voidaan kirjoittaa sampoo tai shampoo, mutta š ja ž eivät voi olla sh ja zh?
Se kuuluisa suhu-äänne, shakki-s, iloinen käärme tai muut kyrillisten seitsemästä s-kirjaimesta. Olemme siis valinneet niiden tilalle sh- ja zh-yhdistelmät.
Tässä tapauksessa translitteroitu versio ei ole uskollinen alkuperäisen suhu-kirjaimen kanssa eli sen kirjoitusasusta ei voi enää päätellä, miten se äännetään.
Tutkijoiden mukaan ei ole puolusteltavissa, ettei s ja z-kirjaimia kirjoiteta hattujen kanssa. Yksi tutkija jopa kieltäytyi vastaamasta kyselyyni, ennen kuin alamme kirjoittaa kirjaimet oikeassa muodossa. Toisessa vastauksessa minulle perusteltiin, että 2010-luvulla voidaan vaatia kaikilta tietokoneiden käyttäjiltä, että he käyttävät teksteissään koko Ascii-koodistoa.
Emme käytä kirjaimia š ja ž. Voimme lähettää ulos jutun, jossa kyseinen merkki on, mutta osalla asiakkaistamme saattaa olla toimitusjärjestelmä, joka muuttaakin hienon merkin koodimössöksi. Tekniikka ei siis anna periksi. Tässä kohtaa voi vain sanoa, että journalismi eroaa tieteen tekemisestä.
Mielestäni nurinkurisempaa tässä maailmassa on se, että šampoo voidaan kirjoittaa sampoo. Eihän kukaan sano sitä edes ilman h-äännettä? Miksi kukaan ei tartu tähän?
Translitterointi for dummies eli toimittajien pikaohjeet
Tutkijat peräsivät nimilistoja ja perehtymistä. Uutiset eivät kuitenkaan odota.
Samalla kun uusimme omat ohjeemme, teimme myös päivityksen Tyylikirjaamme. Ohjeet nojaavat edelleen translitterointiin englannin kielen kautta. Lista tutuista nimistä on pidempi. Ne sisältävät myös kaksi pääohjetta kummankin kielen translitterointiin:
1. C-kirjainta ei ole olemassa ja
2. Jos s ja z-kirjaimet eivät käytä hattua, ne ovat sh ja zh.
Ideaalimaailmassa kaikki toimittajat lukisivat yhdet ohjeet ja kirjoittaisivat niiden pohjalta aina oikein ja toimitussihteeri korjaisi nimet ja paikat aina oikein. Uutistoimistomaailmassa ihmiset ovat töissä vuorotyössä, toimittajat vaihtuvat ja toimitussihteerit myös. Se kuitenkin pysyy, että toimittajan tehtävä on ottaa selvää ja uhrata aikaa edes perusteille. Seikkailuni translitteroinnin maailmassa on tältä erää päättynyt, nyt tänne asti tekstin lukenut voi aloittaa omansa.
Saana Uosukainen
Kirjoittaja työskentelee STT:llä toimittaja-toimitussihteerinä
Ps. STT käyttää sanaa Venäjä-mielinen ukrainalaisista, jotka kannattavat Venäjän politiikkaa ja vieroksuvat Ukrainassa vallassa olevaa hallitusta. Sen sijaan emme kutsu Venäjän Itä-Ukrainassa ylläpitämää ja tukemaa sotilaallista toimintaa Venäjä-mieliseksi, koska kyse ei ole vain paikallisten toimijoiden omaehtoisista pyrkimyksistä.
Lue uudet translitterointiohjeet Tyylikirjastamme:
Uusien uutiskenguruiden odottamaton ongelma: Emme osaa ääntää vettä
Miten uutiskenguru valmistautuu muuttamaan maapallon toiselle puolelle?
Seuraavat STT:n Australian-työkiertolaiset Kerttu Heikura ja Minna Pulli jakavat lähtötunnelmiaan.
Uutiskenguru Kerttu Heikura:
Australiaan lähtö lähestyy ja olemme ehtineet selvittää kaikenlaista maahan liittyvää tärkeästä vähemmän tärkeään. Olemme esimerkiksi googlailleet aussiaksentin lainalaisuuksia. Pelkästään sanan water ääntämisyritykset ovat aiheuttaneet naurukohtauksia. Wata? War-dah? Wohdah?
Olemme jo ikaisemmin reissuilla huomanneet, ettei australialaisten puheen ymmärtäminen ole sitä helpointa hommaa. Vaikka tilanteet ovat lähinnä herättäneet hilpeyttä, niin pienestä valmistautumisesta tulevaan ei liene haittaa.
Kohtahan sen näkee kuinka nopeasti korva tottuu.
Minun lentoni Sydneyyn lähtee jo kesäkuun lopussa, eli jäljellä on vain enää viimeiset lähtöjärjestelyt. Ennen lähtöä on esimerkiksi ratkaistava, kuinka pakkaan kaksi surffilautaa, vaatteet ja muut välttämättömyydet mukaan, jotta jaksan vielä raahata kaiken mukanani lentokentälle. Lähtevien tavaroiden määrä on tähän mennessä vähintään puolittunut suunnitellusta. Sitä paitsi 80 litran rinkka ja lautapussi eivät vedä loputtomiin tavaraa. Laudoista en kuitenkaan aio luopua.
Minna lentää Sydneyyn vasta syksyllä, joten pakkaamisen suhteen tuleva kengurukollegani voi vielä ottaa rennosti. Minna on kuitenkin jo ratkaissut tilaa vievien lautojen ongelman: toinen laudoista jäänee Suomeen mökille sukulaisten lasten leikkikaluksi.
Tässä vaiheessa lienee syytä mainita, että me molemmat hurahdimme surffaamiseen reilu kolmisen vuotta sitten Indonesiassa. Sen jälkeen olemme matkustelleet yhdessä laudat mukanamme, viimeksi toukokuussa.
On siis vain plussaa, että uusi työympäristömme Australiassa mahdollistaa surffaamisen. Aikaisten työvuorojen takia aamusurffille tuskin on mahdollisuuksia, mutta ajatus veteen menemisestä työpäivän jälkeen tuntuu mahtavalta.
Uutiskenguru Minna Pulli:
Nappasin Kertulta koneen tasapuolisuuden vuoksi. Kovin tasapuolista näiden lähtövalmisteluiden tekeminen ei ole vielä muuten ollut. Aikaisemman lähtönsä takia Kerttu on hakenut ja saanutkin jo viisuminsa. Nyt minä olen voinut kysyä Kertulta aina, kun on tullut ongelma vastaan.
Joitakin pikkuasioita emme kuitenkaan ole saaneet vielä yhdessäkään ratkaistua. Esimerkiksi on edelleen suuri kysymysmerkki, kannattaako paikan päältä hankkia autoa vai ei. Asumme kaupungissa, jossa liikennettä riittää varmasti ruuhkaksi asti, mutta toisaalta nelipyöräisellä olisi helpompi liikkua kauemmaksikin lautojen kanssa.
Monesta muusta asiasta olemme jo onneksi saaneet kengurukollegoiltamme kullan arvoisia vinkkejä. Ihmeteltäviä ja opittavia asioita on silti varmasti reilusti edessä, kunhan pääsemme kumpikin ajallamme perille.
Ainakin tuo aikaisemmin mainittu ääntäminen voisi olla hyvä oppia…
Tavallisia ja vähemmän tavallisia työpäiviä
Kertun lähdöstä on kerrottu STT:n blogissa jo aiemmin. Lue täältä, mitä uutiskengurun tavalliseen työpäivään kuuluu.
On myös työpäiviä, jotka eivät ole niitä tavallisia. Lue, millainen yö uutiskenguruilla oli 13. marraskuuta 2015, kun uutispäivystys oli juuri siirtynyt Helsingistä Sydneyyn - ja hetken päästä toimituksen tavoitti tieto, että keskellä Pariisia on meneillään terrori-iskujen sarja.
Lue STT:n tiedote uusimmasta uutiskenguruvalinnasta. Kerttu Heikura aloittaa pestinsä Sydneyssä heinäkuussa ja Minna Pulli syyskuussa.
Seuraa Minnaa ja Kerttua Twitterissä: @MkMinna ja @KerttuHeikura
Rikosuutinen ei synny ilman hyvää taustatyötä
Noin 95 prosenttia oikeustoimittajan työstä ei suinkaan ole käräjäsaleissa istumista vaan kuluu tietokoneen ääressä ja puhelimessa puhuen. Uutisia ei synny ellei rikostoimittaja ole tehnyt kotiläksyjään hyvin.
Toimituksen sähköpostiin saapuu päivittäin toistasataa viestiä tuomioistuimilta ja esitutkintaviranomaisilta. Toimittajat haarukoivat posteista kiinnostavia rikosnimikkeitä ja nimiä. Sen jälkeen he tilailevat syytteitä ja tuomioita, lukevat niitä ja tutkivat, kätkeytyykö niihin uutisia.
Samaan aikaan oikeustoimittajat koettavat pysyä kärryillä siitä, mitä Suomen rikos- ja oikeusrintamalla tapahtuu nyt ja seuraavaksi. Tämä tarkoittaa puheluja ja meilejä tutkinnanjohtajille, syyttäjille, käräjäsihteereille ja muille tietolähteille. Jos aiheesta on kerran julkaistu uutinen, tiedotusvälineen velvollisuus on seurata tapauksen käsittely loppuun asti.
STT:ssä kutsumme tätä työtä lapioinniksi. Vaikka työ tuntuu joskus yksitoikkoiselta, poikii se meheviä uutisia ja skuuppejakin. Ilman tätä perustyötä rikostoimittaja ei tiedä, milloin ja missä oikeudenkäynti alkaa, mistä tapauksessa oikeasti on kyse ja miten rikokset ovat kietoutuneet vyyhdeiksi. Ilman tätä työtä ei synny uutisia eikä prosesseja pystytä seuraamaan loppuun saakka.
Odottelun ja kiireen aaltoja käräjillä
Rikosjutun seuranta on kutkuttavimmillaan, kun asian käsittely käräjillä alkaa.
Jo aamu on sähköä täynnä. Media alkaa parveilla oikeustalon sisääntulon tuntumassa puolisen tuntia ennen istunnon alkua.
Salamavalot välkkyvät, kun istuva kansanedustaja ja entinen ministeri kopaisee vyönsä solkea käräjätalon turvatarkastuksessa.
Metallinpaljastimen tuolla puolen odottaa media. Toimittajat tuuppivat toisiaan ja murahtelevat. Ihmismuurista ojentuu ministeriä kohti käsiä, jotka pitelevät nauhureita ja mikrofoneja. Oikeustalon vartija komentaa toimittajia ja kuvaajia taaksepäin, etteivät he tukkisi koko sisäänkäyntiä.
Vakavailmeinen ministeri astuu tv-kameroiden valoihin. Toimittajat saavat kommenttinsa ja hajaantuvat kirjoittamaan, sanelemaan ja julkaisemaan juttunsa.
Päivä jatkuu odottelun ja kiireen aalloissa.
STT Vainu auttaa seurannassa
STT julkaisee syksyllä rikos- ja oikeusprosessien seurantaan tarkoitetun työkalun medialle. STT Vainun asiakas saa käyttöönsä tiedot, joita STT:n oikeustoimitus päivittäin kerää ja päivittää.
Valtakunnallisesta tietokannasta löytyvät STT:n tiedossa olevat kiinnostavat rötökset, riidat ja niiden taustat.
Janne Huuskonen
Kirjoittaja on STT:n rikostoimittaja ja uutispäällikkö
STT tuorein silmin – ensihavaintoja uutistoimistotyöstä
"Mikä on STT?" kysyy haastateltava puhelimessa ensimmäisenä työpäivänäni. Olen juuri tiedustellut, mikä mahtaa olla äitienpäivän suosituin kukka.
Vastaan, että STT on Suomen tietotoimisto, jossa tehdään juttuja eri medioille ympäri Suomen. Unohdinkohan jotain?
Nyt ensimmäisinä viikkoina olen huomannut, kuinka monipuolista työ STT:llä oikeasti on. Löytyy eri aihepiirien pikadeskejä ja erikoistoimittajia sekä suunnittelijoita ja jopa kenguruja. Lisäksi kuva- ja viestintäpalvelut ovat suuressa roolissa. Harjoittelijan silmin monipuolisella kentällä nousee esiin kolme vallitsevaa piirrettä: kiire, vastuullisuus ja hyvä työilmapiiri.
Kiire on asia, josta on peloteltu yliopistolla ensimmäisestä päivästä saakka. Media on murroksessa, ja uutisia tehdään jatkuvalla syötöllä eri välineisiin. Tämä näkyy myös STT:llä, sillä jutut tehdään mahdollisimman nopeasti niin radioon, verkkoon kuin printtiin sopiviksi. Näppäimistön paukkeen ja puhelinten hälytysten keskellä on kiinnostavaa oppia, millä kriteereillä uutisaiheet valikoituvat.
Kiireen keskellä korostuu juuri vastuu uutisoida tärkeistä aiheista. Toimittajan on osattava tunnistaa uutiset ja kertoa ne eteenpäin luotettavasti. STT uutisoi asioista yleensä ensimmäisenä, mikä jännittikin ennen tänne tuloani. Mitä jos kirjoitankin jotain väärin, ja virheellinen tieto leviää kaikkialle?
On kuitenkin helpottavaa huomata, kuinka tarkasti jutut käydään läpi. Toimitussihteerit antavat parannusehdotuksia, ja jopa uutispäällikkö tarkistaa, miten tietty sana taivutetaan.
En usko, että vastuullisuus onnistuisi ilman hyvää ilmapiiriä. Hyvä ilmapiiri koostuu ihmisistä, joilta voi kysyä apua. Hyvässä ilmapiirissä on myös kyse ihmisistä, jotka ovat halukkaita kehittämään itseään. Esimerkiksi 24h-toimituksen viikkokokouksessa pohdittiin, miten otsikoista voidaan tehdä yhä parempia. Kiireenkin keskellä löytyy aikaa rakentavaan palautteeseen.
Samalla kuitenkin media-alan epävarmuus nostaa varovasti päätään. Taukohuoneessa minulle esitettiin puolestaan vaikea kysymys: Uskotko, että saat valmistumisen jälkeen töitä?
Ehkä saan, ehkä en. Ainakin toivon saavani STT:ltä taitoja tulevaisuutta varten. Täällähän tehdään uutisia, joita kaikki lukevat, kuulevat tai näkevät päivittäin.
Mimmi Pitkänen
Kirjoittaja on harjoittelija STT:n 24h-toimituksessa. Hän opiskelee journalistiikkaa Tampereen yliopistossa.
Lue täältä, minkälainen kesä Mimmillä oli STT:ssä.
Kriisikokoukset ovat EU:n kuumemittari
Brysselissä kuulee usein, että Euroopan unionissa kriisien määrä on vakio. Nyt EU:ta kuitenkin moukaroi poikkeuksellinen kriisien rypäs. Britannia uhkaa lähteä, euroalue natisee ja pakolaiskriisi on ajanut Schengen-alueen romahduksen partaalle. EU:n yhtenäisyyttä ja sen peruspilareita koetellaan enemmän kuin koskaan. Huippukokoukset ovat tärkeitä, koska niissä linjataan, mihin EU on menossa.
Tämän vuoden ensimmäisen huippukokouksen pääaihe oli Britannia. 30-tuntisen väännön päätteeksi Britannia sai sopimuksen, jolla maa yritetään pitää unionissa.
STT:n EU-kirjeenvaihtaja Annu Marjanen kirjasi ylös, miten kokouksen ensimmäinen päivä eteni.
Torstai 18.2.
Klo 8 Uutispäivä alkaa suklaakakun kuorrutuksella. Lapsella on tänään syntymäpäivä. Kouluun on silloin tapana viedä kakkua. Huippukokousten kunniaksi ei jaksa leipoa kakkuja, niitä saisi tehtailla yhtenään.
Britannian EU-neuvottelut ja Turkin autopommi-isku hallitsevat aamun otsikoita EU-mediassa. Turkin pääministeri perui tulonsa Brysseliin iskun takia. Se vesittää kokouksen pakolaiskriisiä koskevaa osuutta. Päätöksiä on vaikea viedä eteenpäin ilman Turkin läsnäoloa.
Klo 8.30 Huomaan ulko-ovella uutispäätoimittajalta tulleen viestin. ”Parista asiasta vois jutella jos ehdit jossain välissä. Ei kiire!” Vien siis ensin lapsen ja kakun kouluun. Samalla käyn lenkillä. Päivästä on tulossa pitkä.
Klo 9.30–12 Vastailen kotona sähköposteihin, käyn pari taustakeskustelua ja pohjustan illan juttua.
Klo 12.30 Lähden kokouspaikalle. Ulkona on harmaata ja koleaa. Käyn matkalla lounaalla ja jatkan taustakeskustelua puhelimessa.
Kokouspaikan edessä oleva Schumanin liikenneympyrä on aidattu betonilla ja piikkilangalla. Onneksi olen jo hakenut kulkukortin, jotta ei tarvitse kiertää poliisiarmeijaa akkreditointitoimistolle.
Kulkulupa kysytään ensi kertaa vasta kokouspaikan ovella. Merkki siitä, että tilanne on rauhoittunut Pariisin terrori-iskujen jälkeen.
Klo 13.30–15 Valtiojohtajat alkavat saapua kokouspaikalle. Teen sisääntuloista jutun nettiin. Britannian pääministeri David Cameron rakentaa draamaa ja vannoo taistelevansa Britannian puolesta. Tavoilleen uskollisesti hän antaa tulisen lausunnon ja poistuu ennen kuin kukaan ehtii kysyä mitään.
Klo 15.45 Pääministeri Juha Sipilän tiedotustilaisuus alkaa. Se pidetään pompöösissä salissa kokousrakennuksen yläkerrassa. Tänne mahtuisi YK:n yleiskokous, vitsailee vasta Brysseliin muuttanut kollega. Kuulen, että Sipilä haluaa puuttua myös kotimaassa vellovaan sote-keskusteluun. Soitan pikapuhelun uutispäällikölle, joka kertoo uusimmat käänteet.
Infon jälkeen on kiire. Netti takkuaa. Taistelen pikaversion ulos ja lähetän Sipilän sote-kommentit sellaisenaan kollegoilleni.
Klo 17 Taustatapaaminen Britannia-neuvottelujen yksityiskohdista alkaa yläkerrassa. Ehdin, kun juoksen. Samalla soitan uutispäällikölle illan kulusta.
Tapaamisen jälkeen täytyy kirjoittaa aamun lehtiin menevä juttu valmiiksi, se on STT:n pääaiheena. Pitää keskittyä.
Klo 19.08 Työnnän jutun käsittelyyn. Lihaksia särkee. Kurkkukin on kipeä. Ruokaa.
Kurkkaan Twitteriin, ennen kuin lähden alakerran ravintolaan. Sipilän sote-kommentit näköjään kiinnostavat.
Syönnin jälkeen olo kohenee. Kirjoitan aamun lehtiin vielä jutun pakolaiskriisiä koskevasta keskustelusta. Lisäksi teen nettiin jutun pakolaisten reiteistä.
Kokouslähteet käyvät aika ajoin pressisalissa kertomassa neuvottelujen kulusta. Toimittajat piirittävät heidät salamannopeasti. Ulkokehältä ei kuule mitään. Usein pitää vetää kollegoita hihasta tai lukea päivitykset Twitteristä.
Klo 22.30 Huilaan hetken. Juttelen kollegoiden kanssa ja haen teetä.
Klo 23-24 Kokouslähteistä enteillään, että illan istunto lähestyy loppuaan. Britannia-sopimus on määrä sinetöidä englantilaisella aamiaisella. Osa jää yöksi kahdenvälisiin neuvotteluihin. Suomella ei ole sopimuksessa ongelmallisia kohtia. Varaudun siirtämään yöksi palloa Australiaan.
Klo 01.00 Kokous venyy, kuten yleensä. Twitteriin päivitetään väsymyksen täyttämiä vitsejä.
Britannian sijaan neuvotteluja näyttää pitkittävän Itävalta. Saksa on raivostunut, sillä Itävalta aikoo asettaa päiväkohtaisen katon maahan pyrkiville turvapaikanhakijoille.
Klo 02.30 Illan istunto on vihdoin päättynyt ja Sipilän pressi alkaa. Lähden yläkertaan ja pyydän Australian-toimitusta pitämään silmällä muiden lausuntoja. Niitä voi seurata livestreamin kautta.
Pressin jälkeen teen aamua varten jutut nettiin ja jätän seurannan kenguruvuorolaisille. Vilkaisen kelloa, kun lähden kotiin. Se on 04.00. Ehdin nukkua hetken, ennen kuin englantilainen aamiainen ja sovun viimeistely alkaa.
Onneksi en vielä tiedä, että aamiaista ei tule. Eikä lounasta. Britannia-sopimus syntyy illallispöydässä perjantaina 19.2. hieman ennen puoltayötä.
Uusi surffaava uutiskenguru aloittaa Sydneyssä kesällä
STT on valinnut seuraavaksi Australian Sydneyyn työkiertoon lähteväksi toimittajaksi Kerttu Heikuran (s. 1990). Hän on uusin jäsen STT:n nelihenkisessä uutiskengurutiimissä, joka seuraa Suomen ja maailman tapahtumia tiiviisti yöaikaan – tosin Sydneyn ajassa kenguruilla on tavallinen päivätyö.
Sydneyn-toimituksen vastuulla ovat STT:n öisen uutisvirran lisäksi muun muassa erilaiset hälytyspalvelut ja Lehtikuvan tuoreet kuvat eri puolilta maailmaa.
Heikura muuttaa Australiaan näillä näkymin heinäkuussa ja aloittaa työnteon Sydneyssä elokuun alussa. Elokuun aikana myös yksi Heikuran uutiskengurukollegoista palaa Australiasta Suomeen.
Heikura tuli STT:lle viime vuonna ja hän on työskennellyt pääasiassa kotimaantoimittajana. Aiempaa työkokemusta muista medioista hänellä on muun muassa urheilutoimittajan ja toimitussihteerin tehtävistä. Tällä hetkellä Heikura viimeistelee työnteon ohella journalistiikan opintojaan Jyväskylän yliopistossa. Australiassa hänen on tarkoitus kirjoittaa uutisia ainakin vuoden ajan.
- Tuntuu hauskalta muuttaa kaupunkiin, jonka väkiluku jää vain noin miljoonan päähän koko Suomen väkiluvusta. Sydneyssä riittää nähtävyyksiä, mutta enemmän odotan, että pääsen kokemaan australialaisten arkea ja kulttuuria ylipäätään, Heikura kertoo.
Solahtamista paikalliseen kulttuuriin helpottanee yksi Heikuran harrastuksista, surffaus. Uudenlainen työnkuva Australiassa vaikuttaa hänestä mukavan vaihtelevalta.
- Aiheet painottuvat ulkomaan ja kotimaan aiheisiin sekä urheiluun. Lisäksi kuulostaa kivalta, että toimistolla on myös muiden maiden uutistoimistojen toimittajia.
STT:n Sydneyn-toimittajat jakavat työtilansa tällä hetkellä ruotsalaisten, tanskalaisten, norjalaisten, belgialaisten ja sveitsiläisten kollegoidensa kanssa.
Heikuran löydät Twitteristä @KerttuHeikura.