Konkarikuvaaja pyrkii huippusuorituksiin jo seitsemänsissä kesäolympialaisissaan
Heikki Saukkomaa on katsonut kameran linssin läpi yhdet jos toisetkin olympialaiset. Millä mielin hän lähtee taas matkaan, nyt Pariisin olympialaisiin? Entä mikä historiallinen hetki tallentui Heikin kameraan Atlantan hiostavassa illassa heinäkuussa 1996?
Valokuvaaja Heikki Saukkomaa on pian Pariisin olympialaisissa painamassa pitkää päivää mitättömillä unilla. Kuumakin varmaan tulee.
Matkustaminen kilpailupaikoille ja takaisin kestää usein kauemmin kuin yksittäiset kilpailut, joita hän kuvaa. Vapaapäiviä ei ole, vaan Saukkomaa tekee töitä joka päivä koko kisojen ajan. Silloin päivät sekoittuvat toisiinsa, ja saattaa unohtua, mitä tapahtumia on milloinkin ollut kuvaamassa ja monesko kisapäivä on menossa.
Siitä huolimatta olen taas innokkaasti lähdössä. Ne ovat raskaita keikkoja, joista saa omat kiksinsä ja uutta potkua vielä kisojen jälkeenkin.
uutiskuvaaja Heikki Saukkomaa, STT
Saukkomaa on kokenut olympiakävijä. Hän on ollut neljä kertaa kuvauskeikalla talviolympialaisissa ja kuudesti kesäkisoissa. Atlantan olympialaisista 1996 alkanut kesäkisojen putki on katkennut vain kerran, kun Rion olympialaiset 2016 jäivät häneltä väliin.
Olosuhteet innoittavat
Saukkomaa kertoo, että olympiarääkissä häntä motivoi mahdollisuus päästä kuvaamaan maailman parasta urheilua. Hän ei väheksy muita kisoja mutta huomauttaa, että kun asialla ovat parhaat urheilijat, myös suoritukset ovat parasta mitä löytyy. Se näkyy kuvissa.
Toinen motivaattori ovat olosuhteet. Kameran kanssa ei voi mennä minne vain.
Kuten kaikessa muussakin kuvaamisessa, on halu saada mahdollisimman hyviä kuvia niillä rajoituksilla mitä siellä on.
Yleisurheilukisoissa parhaat kuvauspaikat ovat juoksuradan sisäpuolella eli sisäkentällä, koska siellä pääsee lähelle urheilijoita. Sisäkentältä on nykyään vaikea saada kuvauspaikkoja, sillä ne on varattu yleensä suurimmille toimijoille. Muut kuvaavat kentän laidalta, missä pitkät objektiivit ovat tarpeen.
Kultaheitto tallentui kaukaa
Heikki Saukkomaa on vanginnut kentän laidalta kameraansa hetken, joka on yksi suomalaisen yleisurheiluhistorian ikimuistoisimmista. Kuvassa keihäänheittäjä Heli Rantanen kiskaisee Atlantan olympialaisissa 1996 ensimmäisellä heitollaan 67,94 metriä, mikä takaa hänelle lopulta kultamitalin.
Tilanne on monella tavalla historiallinen. Koko kisan avannut heitto on Rantasen henkilökohtainen ennätys. Se tekee hänestä Suomen ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan olympiavoittajan naisten yleisurheilussa. Lisäksi kultamitali jäi Rantasen uran ainoaksi arvokisamitaliksi.
Saukkomaa kuvasi Rantasen heittoa kaukaa, ja olosuhteet olivat muiltakin osin haastavat. Atlantassa oli erittäin kuuma, ja ilmankosteus oli kova. Menossa oli kuvaajan ensimmäisen työkeikka olympialaisissa.
Onnekseni sain sen ensimmäisen kierroksen heiton kuvattua. Usein keihäänheitossa kuvataan monta kierrosta, mutta välttämättä kuvaa ei saa siitä parhaasta suorituksesta.
Kuvaaja ei valikoi
Pariisin olympialaisiin lähtee STT:ltä kolme toimittajaa ja kolme Lehtikuvan kuvaajaa. Kuvaajat pyrkivät menemään kaikkialle, missä suomalaiset urheilevat. Tässä heitä auttaa koti-Suomessa työskentelevä kuvatoimittajien tiimi, jota Saukkomaa kehuu vuolaasti.
Kotitoimitus on hirveän tärkeässä osassa suunnittelemassa, kuka kuvaa ja mitä. Jos emme mitenkään pääse jonnekin, se keikka hoidetaan muilla tavoin. Tällaiset asiat mietitään Helsingissä.
Kun pohditaan Suomen menestymismahdollisuuksia, odotukset esimerkiksi seiväshyppääjä Wilma Murtoa kohtaan ovat olleet kovat. Murto tosin jäi kesäkuussa kilpailutauolle pienen jalkavamman vuoksi, mutta hänen tähtäimensä on yhä Pariisin olympialaisissa.
Jos Murto on mukana, käyvätkö Lehtikuvan kuvaajat kisaa siitä, kuka pääsee kuvaamaan häntä?
Emme käy, Saukkomaa vastaa. Hän ei halua vaikuttaa siihen, mitä kuvaa, eikä usko että muutkaan haluavat. Työ sujuu parhaiten, kun kaikki ovat joustavasti valmiita tekemään kaikkea eikä kukaan valikoi itselleen mitään.
Jos menen kuvaamaan Murtoa, se on ihan ok, mutta yhtä ok on kuvata jotain aivan muuta.